Neljännen neljänneksen liikevoitto oli loka-joulukuussa 4,6 me sisältäen 0,9 me kertaluontoisen erän. Liikevaihto oli 40,3 me. Koko vuoden saldoksi saatiin 122,8 me (+17,7 %) liikevaihtoa ja liikevoitto oli 9,8 me ja EPS siis 0,61 (+ 24 %) – molemmat kertaluontoisista korjattuna. Vaikka viimeinen neljännes oli viime vuotta huonompi, en vetäisi tästä vielä suurempia johtopäätöksiä. Hyvä tilauskanta viittaisi siihen, että paukkuja on jätetty tällä kertaa vuoden alkuunkin.
Tunnusluvut ovat ihan kelvolliset, muttei vertailuryhmään nähden edullisesta voida puhua.
En kiistä, etteikö Larox elä huippusuhdannetta. Kuitenkin on syytä muistaa, että kaivosinvestoinnit olivat olleet vuosia täysin jäissä, ja nyt raaka-aineiden hinnan seurauksena kapasiteettia kasvatetaan täyttä häkää. Lisäksi Laroxin myyntineuvotteluista kestää pitkä aika itse laitteen toimitukseen, usein jopa yli vuoden. Laroxin hyvä suhdanne jatkunee vielä 2-3 vuotta, ehkä jopa pitempäänkin jos raaka-aineiden hinnat eivät merkittävästi laske. Pitkien toimitusaikoja ajatellen tilauskanta on hyvin tärkeä luku suoriteperusteiden lukujen lisäksi. Lukuja tilauskannasta:
Luvut tuhansia euroja, ei miljoonia! pieni moka excelissä
Eli suhteellisen hyvältä näyttää tällä saralla. Kuten kaaviosta voi huomata, luvuilla on selkeitä yhteyksiä. Hyvä tilauskanta heijastuu muutaman neljänneksen päästä korkeana liikevaihtona. Kun katsoo Q4:sten tilauskantoja aiemmilta vuosilta, voi havaita, että viimeisillä neljänneksillä tilauskanta on syöty pieneksi. 2006 Q4 on poikkeus, mikä lupaa hyvää kuluvalle vuodelle
Laroxin pääongelma on hinnoitteluvoiman puute. Vaikka se on merkittävä tekijä(markkinajohtaja tai ainakin lähelle) nicheissään, sen suurilla asiakkailla on hyvä neuvottelutilanne. Laroxin toimari jossain tulosjulkaisussa valitteli asiaa. Asiakkaat eivät kerta kaikkiaan tilaa, jos Larox nostaa 15% hintaa viime vuoden toimituksesta samalle tuotteelle Tämä on suuri miinus yritykselle.
Larox tiivistettynä:
+ Hyvä tilauskanta kertoo kasvun jatkumisesta ja tulosparannukselle on varaa. Ohjaus kuluvalle vuodelle merkittävästi parempi kuin viime tilinpäätöksessä.
+ Vuoden erinomainen liiketoiminnan kassavirta vähentää rahoituskuluja jatkossa (korolliset velat 40me -> 29me)
+ Kemiasektorin paraneminen voi tuoda yllätyksiä ensi vuoden tulokseen.
- Hinnoitteluvoima on surkea. Esim Outokumpu Technology on nostanut katetta ihan eri tahdilla.
- Kapasiteetin lisäys saattaa nousta ongelmaksi. Ammattitaitoisen työvoiman saanti on Laroxille hankalaa.
- Ei juuri vertailuryhmäänsä halvempi. Ensi vuoden P/E 12-14 aika standardi alalla
Uskon alan kuitenkin jatkavan kasvuaan ja antaisin Laroxille LISÄÄ suosituksen. Etenkin jos osake tippuu alle 9 euron, voisi olla oston paikka. Odotan 0,75 euron tulosta vuodelle 2007. Ensimmäiselle neljännekselle 0,05-0,1 euron EPS-haarukkaan tulisi päästä.
2 comments:
Olen mielenkiinnolla seurannut tätä blogia.
En tunne yritystä, niin kysyn onko Nissan diesel kenties, Nissan motors:n tytäryhtiö?
Volvohan on aikeissa ostaa sen?
http://www.bloomberg.com/apps/news?pid=20601087&sid=aXxYSO_YrbyU&refer=home
Raportoihain miten se vaikuttaa 'sijoitukseesi'.
-AIP
Kiitos hyvästä Larox analyysistä!
Naulan kantaan meni.
Olen valinnut huvikseni virtuaalisalkkuun poimintoja tällä blogilla analysoiduista yrityksistä ihan seuratakseni osumia...
-R-
Post a Comment